29.10.2016 - Konkkaava lonkka

Tarina alkaa siitä kun… no minun piti mennä perusterveenä naisena lonkkaleikkaukseen ja kun minut oli jo puettu sairaalan kauniisiin vaatteisiin (no ei ne niin kauniita olleet, mutta asiansa ajoivat) olin saanut pillerit rentoutumiseen ja pötköttelin muiden odottelevien miesten ja naisten joukossa päästäkseni pahoista vaivoista lonkassa. Siinä sitten pilleripöhnässä odottelin leikkausta – varmasti jännitin ja pelkäsin. Ja vielä siinä pilleripöhnässä maatessani ja odotellessani luulin, että nyt pääsen tuosta lonkkaa vaivaavasta kivusta ja särystä.

Mutta kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, koska minun sydän teki tepposet ja siltä puuttui sellaiset pienet lyönnit, mitkä kuuluu olla kun sydän paukuttaa tahtia. Ei ne vielä kuukausi sitten eikä kaksi kuukautta sitten puuttuneet. En edes ymmärtänyt mitään mitä se sairaanhoitaja ja anestesialääkäri minulle kertoilivat. Kunnes sanoivat, että sorry, sua ei leikata tänään ja että nyt tarvis tehdä sinut terveeksi. Minut terveeksi, jolla ei pitänyt olla mitään.

No olihan minulla, stressi, huonosti nukutut yöt, kuolemanpelko, leikkauksen epäonnistumisen pelko, hirveä jännitys ja pitkä burana+panadol-kuuri takana. Hui hai – minä vaan kuvittelin, ettei ole mitään. Miksi pelkäsin kuolemaa, – no kai kaikki pelkää jossain kohtaa kuolemaa. Ja miksi pelkäsin epäonnistumista – lonkkaavaa konkkaaja ei paljon muuta osaakaan kuin pelätä, että konkkaus jatkuu.

Ja monen monta yötä ehdin pohtia, mitä leikkauksessa tapahtuu ja että entäpä sitten jos jotain sattuu, ja että leikkaus ei onnistu, tulee komplikaatioita ja että … tuhat kertaa että… ja unettomat yöt ja jännitys eivät tehneet hyvää psyykelle, mutta ei myöskään fyysiselle terveydelle.

Mitä tästä opin? No, että kannattaisi soittaa aina hoitavaan laitokseen ja kysellä kaikkea – eikä yrittää pärjätä omillaan. Ja että unet pitää nukkua vaikka pillerin avulla – jos on menossa isoon leikkaukseen. Ja, sen että kaikki on arvaamatonta, ettei mikään ole satavarmaa.

Nyt sitten opettelen elämään stressittä ja odotan kuukauden, että jos tuo sydän toipuisi takaisin omaan rentoon rytmiin ja pääsisin sinne leikkaukseen.

Tämän blogin perustaminen oli itselleni psykologinen juttu – pään tyhjentämistäa ja puhumista näkymättömään nettitaivaaseen. Enkelit kuiten pitivät huolta, että leikkaus siirrettiin, koska se ei ollut turvallista -ja nyt luotan, että saan niiltä apua tähän toipumiseenkin leikkausta varten. Näillä höpötyksillä mennään ja konkkaava lonkkailija lähtee työnsyrjään taas alkavana viikkona.

ma	ti	ke	to	pe	la	su
					1	2
3	4	5	6	7	8	9
10	11	12	13	14	15	16
17	18	19	20	21	22	23
24	25	26	27	28	29	30
31

Päivä: 29.10.2016

Pettymystä ja puhkuntaa

Moikka maailma!